"Uskon, että hän palaa vielä..."

Seitsemän vuotta sitten tämä koira ilmestyi kotiini. Se tapahtui aivan vahingossa: entinen omistaja halusi lopettaa hänet, koska hän ei tarvinnut koiraa. Ja aivan kadulla, kun nainen mainitsi tämän, otin häneltä hihnan ja sanoin: "Koska sinä et tarvitse koiraa, anna minun ottaa se itselleni."

Kuvaus: wikipet

En saanut lahjaa: koira käveli entisen omistajan kanssa vain tiukassa kauluksessa, oli roskakorissa, hänellä oli joukko muita sairauksia ja se oli hirveän laiminlyöty. Kun otin Alman hihnan ensimmäisen kerran, hän alkoi vetää minua ja repiä käteni irti. Ja ensimmäinen asia, jonka tein, oli tietysti täysin väärin kynologian näkökulmasta. Päästin hänet irti hihnasta ja sanoin:

– Bunny, jos haluat asua kanssani, eläkäämme sääntöjeni mukaan. Jos lähdet, niin lähde. Jos pysyt, pysy kanssani ikuisesti.

Tuli tunne, että koira ymmärsi minua. Ja siitä päivästä lähtien oli epärealistista menettää Alma, vaikka halusitkin: En seurannut häntä, mutta hän seurasi minua.

Kuvaus: wikipet

Meillä oli pitkä hoito- ja toipumisjakso. Häneen sijoitettiin valtava määrä rahaa, kävelyllä tuin häntä huivilla, koska hän ei voinut kävellä.

Jossain vaiheessa yhteistä elämäämme ymmärsin, kuulostaapa se miltä tahansa, että Alman persoonassa ensimmäinen labradorini oli palannut luokseni.

Ennen Almaa minulla oli toinen labradori, jonka otimme kylältä – samanlaisesta elämäntilanteesta, samoilla sairauksilla. Ja eräänä kauniina hetkenä Alma alkoi tehdä sitä, mitä tuo koira tekisi. Joten uskon reinkarnaatioon.

Minulla on myös Smooth Fox Terrieri, hullu keisarinnani, jota rakastan hullusti. Mutta on vaikea kuvitella ihanteellisempaa lemmikkiä kuin Alma. Yli 30 kg painoisena hän oli täysin näkymätön sängyssä. Ja kun lapseni syntyi, hän osoitti itsensä parhaista puolista ja hänestä tuli avustajani ja kumppanini ihmispentujen kasvattamisessa. Esimerkiksi, kun toimme vastasyntyneen tyttäremme kotiin ja laitoimme hänet sängylle, Alma oli shokissa: hän työnsi tyttärensä syvälle sänkyyn ja katsoi hulluin silmiin: "Oletko hullu – vauvasi on kaatumassa!"

Olemme kokeneet paljon yhdessä. Työskentelimme lentokentällä, mutta myöhemmin kävi ilmi, että Alman oli vaikea olla etsintäkoira, joten hän piti minulle seuraa. Sitten kun teimme yhteistyötä WikiPet-portaalin kanssa, Alma vieraili erityistarpeita omaavien lasten luona ja auttoi heitä näkemään elämän valoisat puolet.

Kuvaus: wikipet

Alman täytyi olla kanssani koko ajan. Nerokkainta tässä koirassa oli, että sillä ei ole väliä missä ja mihin aikaan se oli, mutta jos Her Man on lähellä, niin se on kotona. Missä tahansa olemme olleet! Ajoimme julkisilla kulkuneuvoilla kaikkialle kaupunkiin, ja koira tuntui täysin rauhalliselta.

Kuvaus: wikipet

Noin kuukausi sitten tyttäreni heräsi ja sanoi:

”Näin unta, että Alma menisi sateenkaaren ulkopuolelle.

Sillä hetkellä se ei tietenkään sanonut minulle mitään: no, unelmoin ja unelmoin. Tasan viikkoa myöhemmin Alma sairastui ja sairastui vakavasti. Hoidimme häntä, laitoimme tippuja, pakkosyötimme häntä... Vedin viimeiseen asti, mutta jostain syystä tiesin ensimmäisestä päivästä lähtien, että kaikki oli turhaa. Ehkä yritykseni kohdella häntä olivat jonkinlaista omahyväisyyttä. Koira lähti juuri, ja hän teki sen, kuten kaikki muutkin elämässään, erittäin arvokkaasti. Ja neljännen kerran häntä ei voitu pelastaa.

Alma kuoli perjantaina, ja lauantaina hänen miehensä meni kävelylle eikä palannut yksin. Hänen sylissään oli kissanpentu, jonka hänen miehensä sai ulos hissikuilusta. On selvää, ettemme antaneet tätä vauvaa kenellekään. Se oli möykky, jossa oli virtaavat silmät ja valtava määrä kirppuja. Karanteenin "palvelin" naapureista, joille olen erittäin kiitollinen – talossamme asuuhan iäkäs kissa ja kissanpennun tuominen heti kotiin merkitsisi kissamme tappamista.

Kissanpentu tietysti häiritsi minua menetyksestä: häntä piti jatkuvasti hoitaa ja hoitaa. Tytär keksi nimen: hän sanoi, että uuden kissan nimi olisi Becky. Nyt Becky asuu kanssamme.

Mutta en sano hyvästit Almalle. Uskon sielujen vaeltamiseen. Aika kuluu ja tapaamme taas.